perjantai 11. marraskuuta 2011

Projekti käynnistyy

Koulun rakennustyömaa Haitissa












Meidän koulu on tänä syksynä päättänyt ryhtyä keräämään varoja kahden ekokoulun rakentamiseen Haitille. Keräys jatkuu seuraavat kolme vuotta koulun 100-vuotisjuhlaan saakka, jota vietetään syksyllä 2014.

Keräyskohteen hakemista ja muuta taustatyötä on tehty opettajien toimesta koko syksyn ajan. Opiskelijoille tieto projektista tuotiin muutama viikko sitten ryhmänohjausiskussa. Tuolloin opiskelijat pääsivät omissa ryhmissään ideoimaan rahankeräystä.Samalla kutsuimme vapaaehtoisia opiskelijoita lähtemään mukaan projektiin. Toisaalta kyseessä on niin iso projekti, että kaikki pääsevät varmasti osallistumaan muodossa tai toisessa.


Tänään oli ensimmäinen tapaaminen opiskelijatiimin kanssa. Paikalla oli 24 opiskelijaa eri vuositasoilta! Todella loistavaa! Esittelin hiukan projektin taustoja ja kävimme yhdessä läpi kaikkien ryhmänohjausryhmien lähettämiä rahankeruuideoita. Opettajien työryhmässä olimme niitä jo työstäneet ja hiukan hahmotelleet aikataulua seuraavalle kolmelle vuodelle. Porukka oli todella innostunutta ja minulle ainakin jäi hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa!
Sabe

3 kommenttia:

  1. Hienoa Sabe!
    Hyvä opiskelijat!

    VastaaPoista
  2. Hieno juttu lohjalaisnuoret! Olette mukana hyvässä asiassa. Sen ovat huomanneet kansainvälisetkin tahot. Kanadalainen ekologiseen puurakentamiseen ja sen soveltamiseen erikoistunut taho. Kyseiset toimijat palkitsivat projektin Wood Design-palkinnolla. Tästä linkistä asiasta voi lukea enemmän.

    http://www.epressi.com/tiedote/paauutinen/suomalaisten-haitiin-rakennuttama-puukoulu-palkitaan

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista