perjantai 6. huhtikuuta 2012

Haasteilta lukiolla 4.4.2012



Satojen lähetettyjen yrityskirjeiden ja lukuisten puhelinsoittojen jälkeen koitti kauan odotettu haasteilta, jonka tarkoituksena oli kertoa projektin taustoista laajemmalle yleisölle sekä haastaa mukaan paikallisia yrityksiä ja toimijoita. Avauspuheenvuoron piti rehtori Panu Ruoste, minkä jatkoksi näimme Simo Jouhin tekemän lyhytelokuvan Lohjan historiasta ja keräyksen taustoista.

Elokuvan jälkeen vuorossa oli kaksi erittäin mielenkiintoista esitystä projektin kohteesta. Illan aikana saimme kuulla ja nähdä kuvia ja tunnelmia Haitista sekä Kirkon ulkomaanavun kansainvälisen työn johtajalta Jouni Hembergiltä että ekokoulujen lohjalaiselta arkkitehdilta Matti Kuittiselta, jotka ovat molemmat olleet itse paikan päällä Haitissa. Täytyy todeta, että heidän tietonsa, kokemuksensa ja kuvat rakennusprojektin etenemisestä konkretisoivat keräyksen tavoitetta todella hienosti ja innostivat entisestään jatkamaan jo nyt hyvin käynnistynyttä projektia. Mieleenpainuvat olivat myös kaupunginjohtaja Simo Juvan sanat ”Fantastista, kerta kaikkiaan fantastista!”. Kuten kaupunginjohtaja kannatuspuheenvuorossaan totesi, projektissa yhdistyy hienosti monta tärkeää tavoitetta aina koulutuksen tukemisesta ekologisuuteen ja ylipäätään kaikin puolin osuvampaa avustuskohdetta lukion juhlavuoden projektille saa hakea. Saimme kuulla myös lupauksen siitä, että kaupunki kannattaa hanketta ja myös kaupunginhallitus saanee osansa projektista seuraavassa kokouksessaan.


Kristiina Laihon hienon lauluesityksen jälkeen projektin johtaja Sanna Benamar kertoi tarkemmin jo tehdystä työstä sekä paljasti tämänhetkisen keräyssaldon, joka on noin 4000 euroa. Pieni askel kohti tänään julkistettua projektin 100 000 euron tavoitetta on siis jo otettu, ja seuraavaksi jäädäänkin odottelemaan taksvärkkipäivän panosta summan kasvattamiseksi.
Kiitos kaikille illassa mukana olleille sekä päivän lipaskeräyksen toteuttajille!

Teksti ja kuvat: Tiia Pulkkinen, Simo Jouhi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti