Lue uutisia Haitista vuonna 2012
Vaikka maanjäristyksestä on jo aikaa, telttakylät ovat edelleen monille ainoa asuintapa.
keskiviikko 29. helmikuuta 2012
tiistai 17. tammikuuta 2012
Kinkuille kyytiä!
Ota kirves käteen!
Voimaa iskuun!
Ensin leukaan, sitten otsaan.
Aurinko... Maa...
Keskiviikkona 4.1.2012 noin viittä yli kolme iltapäivällä seuraan, kun joukko oudon reippaita ihmisiä liikehtii johtajan käskyjen mukaan. He eivät ole hakkaamassa puita eivätkä tappelemassa. Tämä ei ole minkäänlainen heimorituaali, jossa pyydetään siunausta luontojumalilta. Kyseessä on ahkerien ja innokkaiden kisakalliolaisten vetämä jumppa. Eikä ole mikään mummojumppa, kuten ennen liikuntatunnin alkua hyvin ennakkoluuloisesti ajattelin...
Lohjan lukion ja Kisakallion yhteistyön tuloksena järjestettiin kinkunsulatusjumppa Tennarihallissa. Afrikkalaishenkinen jumppa oli flunssaiselle katsojallekin niin mukaansatempaava, että wanna be -toimittajan muistiinpanovihosta ei löydy kuin muutama rivi suttuisella käsialalla kirjoitettua tekstiä ja joitakin nimiä:
- hyvin afrikkalaishenkinen tanssi rumpusäestyksineen ja viidakkoveitsen heiluttamista muistuttavine liikkeineen
- 19 kesti loppuun asti 21? aluksi
- African Vibes
Ulkopuolisen silmin katsottuna kutsuisin tätä jumppaa tanssiksi, sillä afrikkalainen "biitti" todella vaati jäseniä liikkumaan. Musiikki oli African Vibes -nimiseltä albumilta. Voisinkin ostaa tuon levyn, niin pääsen tanssimaan afrikkalaisiin rytmeihin - heti, kun vain flunssani suvaitsee kaikota kokonaan.
Vaikka tulin liikuntatapahtumaan ensisijaisesti vapaaehtoisena lapsenvahdiksi ja samalla tapaamaan tuttuja, päädyin kirjoittamaan muistiinpanoja ja ottamaan kuvia hienosta ja hyvin suunnitellusta interaktiivisesta esityksestä. Liikkeet olivat hauskoja, helposti opittavia ja fyysisesti sopivan rankkoja. Todisteena siitä voin kertoa, että useimmat liikkujista jaksoivat antaa kaikkensa loppuun asti. Luulenpa että ne kaksi, jotka karkasivat kesken jumpan, vain pelästyivät kameraani. :)
Kamerasta puheen ollen, olkaa hyvä ja nauttikaa kuvamateriaalista!
![]() |
| Hyppy! Kisakalliolaiset Samuel Kaila, Anna-Stina Hievanen ja Matias Salminen näyttävät mallia. |
![]() |
| Jalat kuuluvat Hievaselle. Kisakalliolaiset vasemmalta oikealle: Mira Siiriä, Natalia Bartholdi, Hanna Hirvonen, Seán O'Leary. |
![]() |
| Jotkut vain osaavat vetää tunteella. LYLLerö Rask demonstroimassa. |
torstai 1. joulukuuta 2011
Pieniä puroja
Kaiken taustatyöstämisen ohella olemme saaneet jo muutamia pienimuotoisia ideoita toteutuksen asteelle:
- Opettajat panostavat ostamalla ja syömällä makeisia opehuoneen naminurkasta... Tulokset ovat varmasti vähitellen kaikkien näkyvillä. ;)
- Tyhjistä pulloista ja tölkeistä saadut tulot tilitetään Haiti-projektille (keke-ryhmä on juuri myös ehdottanut keräyspisteiden lukumäärän lisäämistä)
- Olemme ideoineet Erilainen joululahja -periaatteella kortin, jossa on tekstinä, että on lahjoittanut Haiti-projektille rahaa (lisätietoja ja kortteja koulun kansliasta, lahjoitus nettisivujen ohjeiden mukaisesti)
- Opettajainhuoneessa on myytävänä lahjoituksena saatu rajallinen määrä joulukortteja, joiden tuotto menee Haitille
Ja ideointivaiheessa mm. seuraavat:
- Ensimmäinen lipaskeräys kaupungilla toteutetaan vielä ennen joulua
- Koulun joulukirkossa kerätään kolehti, jonka tuotto menee Haiti-projektille
- Ja suunnitteilla on kinkun ja perunasalaatin sulatusjumppa viikolle 1
Ja luvassa vielä paljon muuta. Vähän suurempiakin virtoja.

torstai 17. marraskuuta 2011
Wongolo
Täällä kirjoittelee nyt Haiti-projektiin vihkiytynyt abityttö, joka mielellään jakaa ajatuksiaan kyseisestä projektista.
Olen ylpeä voidessani osallistua tällaiseen hyväntekeväisyystoimintaan, johon myös osallistuu oma rakas lukioni! Halukkuutta minulta nimittäin löytyy kaikenlaiseen vapaaehtoistyöhön ja muuhun hyväntekeväisyyteen, sillä empaattisena ihmisenä sitä tuntee tarvetta auttaa muita tavalla tai toisella. Uskon, että monet muut tuntevat samoin, ja se onkin hienoa, että nämä ihmiset ovat jaksaneet nähdä vaivaa aloittaakseen projektin ja omistautuakseen sille.
Kun kerran meidän laupiaat samarialaiset ovat valinneet kohteeksi Haitin, koen mielekkäänä kaikille tutustua haitilaiseen kulttuuriin. Ja mikäs sen parempi tapa aloittaa tutustuminen kuin musiikin kautta!
Haitian Folk Song "Wongolo"
Via Youtube

perjantai 11. marraskuuta 2011
Projekti käynnistyy
![]() |
| Koulun rakennustyömaa Haitissa |
Meidän koulu on tänä syksynä päättänyt ryhtyä keräämään varoja kahden ekokoulun rakentamiseen Haitille. Keräys jatkuu seuraavat kolme vuotta koulun 100-vuotisjuhlaan saakka, jota vietetään syksyllä 2014.
Keräyskohteen hakemista ja muuta taustatyötä on tehty opettajien toimesta koko syksyn ajan. Opiskelijoille tieto projektista tuotiin muutama viikko sitten ryhmänohjausiskussa. Tuolloin opiskelijat pääsivät omissa ryhmissään ideoimaan rahankeräystä.Samalla kutsuimme vapaaehtoisia opiskelijoita lähtemään mukaan projektiin. Toisaalta kyseessä on niin iso projekti, että kaikki pääsevät varmasti osallistumaan muodossa tai toisessa.
Tänään oli ensimmäinen tapaaminen opiskelijatiimin kanssa. Paikalla oli 24 opiskelijaa eri vuositasoilta! Todella loistavaa! Esittelin hiukan projektin taustoja ja kävimme yhdessä läpi kaikkien ryhmänohjausryhmien lähettämiä rahankeruuideoita. Opettajien työryhmässä olimme niitä jo työstäneet ja hiukan hahmotelleet aikataulua seuraavalle kolmelle vuodelle. Porukka oli todella innostunutta ja minulle ainakin jäi hyvä fiilis. Tästä on hyvä jatkaa!
Sabe
torstai 10. marraskuuta 2011
Koulun rakentaminen Haitiin
Näin koulua rakennettiin yhdessä Kirkon Ulkomaanavun (KUA), ACT - allianssin ja kanadalaisten insinööritoimistojen kanssa Haitiin. (YouTube)
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)